Kaikkea täytyy kokeilla kerran metodilla otin ja värjäsin eilen testimielessä lankoja elintarvikeväreillä. Kävin oikein apteekista ostamassa jauhemaisia värejä, kun kaupan valikoima rajoittui nestemäisiin joita oli vain punaista ja vihreää. Apteekin tätin ilme oli kyllä näkemisen arvoinen... mitä siis kaikkea neljää väriä???? Kyllä! Ei kysynyt, että mitä ihmettä mie niillä tehen:)

No tässä on prosessista kuvia. Eli ensin kerin lankaa vyyhdeiksi ihan suopunkimenetelmällä ja laitoin lillumaan etikkaveteen. Sillä aikaa kun langat kastuivat otin ja tein väriliuokset ihan kahvimukeihin.

989559.jpg

989562.jpg

Sitten mielikuvitus kehiin ja litkuja lankoihin.

989564.jpg

Tässä on ensimmäinen satsi juuri mikrosta tulleena. En viitsinyt mitään kelmuja laittaa päälle vaan noinkhan pistin mikroon ja mikrotin 2*3minuuttia.

989567.jpg

Ja ylhäällä on koko koe-erä. Näyttää aika... mielenkiintoiselta.

Sitten lankojen jäähdyttyä otin ja huuhtelin langat vielä kerran etikkavedessä. Jostain punaisesta jäi vähän väriä veteen, mutta muutoin oli ihan onnistunut kokeilu.

989571.jpg

Tänä aamuna langat näyttivät sitten tältä:

989574.jpg

Langat vasemmalta oikealle. Pieni nykerö ilmeisesti Palmaa (ei tietoa pysyykö väri pesuissa, mutta nöttönen oli jäänyt kämppikseltä jostain ja hänen lankavarastostaan nämä muutkin langat ovat peräisin), Aino, 100% villalanka, Seitsemän veljestä, harmaa hahtuva ja Isoveli. 

Langat ovat vielä melko märkiä, mutta josko iltasella tai huomenissa niistä voisi pienet kerät keriä, jotta näkee kuinka kirjavia lankoja sitä onkaan saatu aikaiseksi:)